Alkuun pahoittelut pitkästä tauosta blogissa. Bloggaajalla on ollut pahoja aikaresurssiin liittyviä ongelmia ja näiden syiden johdosta on päässyt päivitys hieman venähtämään…
Kotipeli Tarvasjokea vastaan oli hyvä esimerkki siittä, että päälliköt pystyvät voitosta taistelemaan jokaista joukkuetta vastaan tässä sarjassa. Tämä tieto takaraivossa lähdettiin aina suuria riemun kiljahduksia aiheuttavaan Kankaanpään reissuun. Tuliaisina kolme pistettä ja loppujen lopuksi ihan mukava mieli. Mitään hirveän värikkäitä sankaritarinoita tästä ottelusta ei kyllä saatu lastenlapsille kerrottavaksi vuoden 2008 II-divisioonan jääkiekkoilusta, mutta voitto on aina voitto. Kankaanpäästä ollaan monesti tultu ilman pisteitäkin. Erikoista ottelussa oli se, että Jääkarhut tekivät kaksi täysin identtistä maalia. Molemmat syntyivät ”satanolla” aloitustappioiden jälkeen viivalta. Nämä kaksi maalia sinällään kertovat joukkueen tasosta aloituksissa, mutta asian parantamiseksi ei ole mitään hirveän helppoja temppuja markkinoilla.
Kauden ensimmäinen paikallispeli Kiekkoa vastaan oli kyllä allekirjoittaneen mielestä yksi surkeimpia esityksiä joukkueelta muutamaan vuoteen. Puhtaita papereita ei ottelusta saa kuin Tervon Jerry, joka palasi pienen tauon jälkeen maalin suulle. Varsinkin ensimmäinen erä oli omassa surkeidessaan, näin jälkikäteen mietittynä, jopa hieman huvittava. Allekirjoittanut kantaa omalta osaltaan vastuun siittä, että hallille tultiin täysin valmistautumatta ja jokin typerä luulo päällä, että ottelu hoituu puolivaloillakin. Tästä syystä myös vaihtoaitiossa ei totutusta poiketen paljoa herättely-yrityksiä kuulunut allekirjoittaneen toimesta. Syy yksinkertaisesti oli, että jos itse on paskat housuissa, niin on aivan turhaa kolistella tyhjää tynnyriä ja vaatia muilta parempaa. Kaikesta huolimatta joukkue kuitenkin pystyi peliään parantamaan ensimmäisestä erästä ja 2-0 tappiotilanne käännettiin väkisin tasapeliksi. Lopulta sitten rankkareilla hävittiin, vaikka allekirjoittaneellakin olisi ollut mahdollisuus se ratkaista. Paikallisotteluksi sunnuntai-illan jääkiekkotapahtuman irvikuva oli kyllä hävettävän huono.
Ensimmäinen kierros saatiin siis paikallisottelun jälkeen pakettiin ja ilman viimeisen ottelun jälkimakua voisikin sanoa, että sarjan alku oli kohtalaisen hyvä joukkueelta. Kolmelta kärkijoukkueelta ei päänahkoja saatu, mutta eipä möhläyksiäkään sattunut, kuin ehkä tämä viimeinen paikallismatsissa nähty taaperrus. Tosin loppuun pitää huomauttaa, että paikallisnaapurin peli on kyllä ollut paranemaan päin, joten osasyy löytyy myös sieltä…
Tällä viikolla tulee vielä lisää tarinaa mm. riemukkaasta sarjakärjen kaatamisesta ja viiltävä analyysi saunaillan tapahtumista…
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Lupailit tekstin lopussa uusia raportteja saman viikon aikana mutta mitään ei tullu. Häpeä.
Pahoittelut.. Otti pannuun myöhemmin ilmenevistä syistä ja silloin ei kannata kirjotella juurikaan mitään... No, mut nyt tuli taas lisää tarinaa! -Foge-
Lähetä kommentti